Blaah-hämähäkkihousut ja pino muitakin

Suunnitelmissa on pitkään ollut pojalle housut, joiden puntissa olisi hämähäkki ja reiteen kirjailtuna hämähäkin seitti. Blaah-fiilikset tuli jo tuon applikoinnin kanssa, piirtelin sen Ruttu-Nutun hämähäkistä mallia katsoen, mutta on tämä aikas huono kopio siitä. Jalkoja piti tulla 8, mutta eihän ne kaikki mahtunut. Jalat ovat kaikki irtonaiset. Seittiä varten hankin kirjontalankaakin, mutta onneksi sentään kokeilin tilkulle ensin. Eihän ommel velourin seasta juuri erotu, niin jäi sitten tekemättä koko seitti. Poika myös ilmoitti housut nähtyään, ettei niitä halua, vaan pitäisi olla gorilla..hoh hoijaa ja blaah. Housuista tuli hiukka liian pitkät, vaikka sopivia tavoittelin ja hämähäkkikin vähän liian alhaalla. Taitellaan nämä siis kaappiin odottamaan päivää parempaa. Kaunis lehdenvihreä velour on Lasten Metsolasta.
Postaan nyt samaan syssyyn näitä alkuvuodesta valmistuneita housujakin. Kaikkien housujen kaavana on Suuri Käsityölehden 11-12/09 kaavan housut. Näihin yritin ekaa kertaa tehdä taskuja. Tarkoituksella saman väriset kanttaukset ja kaikki ettei pikkuvirheet erotu :-) Itse asiassa taskut on ihan ok, vaikka kuvassa näyttävät ihan eriparisilta. Taskut voisi olla vähän ylempänä. Liian ison vyötäröresorin saksin jo kerran irti ja vauhdilla kiinnitin uudelleen, nyt on sitten resorin sauma keskellä edessä. Käsintehdyt todellakin...Koko 90 cm puntteja pidentäen. Musta velour Lasten Metsolasta.

Kirkkaan oranssi velour on  Lasten Metsolasta. Kuminauhat lahkeissa ja säädettävä reikäkuminauha vyötäröllä. Koko 90 cm puntteja pidentäen.
Nämä tein koolla 100 cm lisäten vielä resorit lahkeisiin ja ovat vielä aivan liian isot, onneksi joka suunnassa, joten käyttöönkin joskus pääsevät. Nämä jäi toisiksi ja varmaan viimeisiksi housuiksi resorivyötäröllä. Näistäkin vyötäröresoria jo kerran kavennettu, mutta poika on niin hoikka, ettei tahdo pysyä päällä. Joten jatkossakin kuminauha tulee olemaan meillä enemmän käytössä. Tumma turkoosi velour Lasten Metsolasta. Pahoittelen huonoja kuvia, varjoja näkyy ja kaikkee..
Vihreä tenceljoustis on Sampsukasta. Kuminauhat vyötäröllä ja lahkeissa. Koko 90 cm puntteja pidentäen.

3 kommenttia

  1. Ihan kivaltahan nuo hämishousut näyttää! Eiköhän se käyttäjäkin niille vielä lämpene. =)

    VastaaPoista
  2. Hauskat housuthan nuo on! Ehkä ne ajan myötä pojallekin kelpaa ;)

    VastaaPoista
  3. Kuvassa hämis on parempi kuin oikeesti :-) Mut eiköhän ne käyttöön vielä tuu, ainakin sit jos alkaa pojalle ehdottamaan niiden lahjoittamista jollekin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :-)