Pipoja, housuja ja retropalloja

Ensimmäistä kertaa tein tätä pipomallia, joten aloitin Eurokankaan palalaarin trikoolla. Ja hyvä, että aloitin sillä oikeanpuoleisesta piposta tuli pojalle liian pieni. Se lähtee lahjoituksena eteenpäin jollekulle. Sitten otin käsittelyyn Hanhelista tilatun lime trikoon ja siihen applikoin siilin harmaasta velourista. Siilin piirsin itse, toki katselin mallia googletuksen tuloksista. Jalat olisi applikoinnin kannalta voineet olla vähän leveämmät..Pipon ohje Kukikkaat kuosit-blogista.


Tällaisia kuvia saa lakupalkalla aikaiseksi. Pipo tehty tämän Reiman softshelltakin kanssa käytettäväksi.
Tyttökin sai parit uudet pökät. Tyttö näissä kuvissa esittelee vain takapuoltaan, kun ei selällään malta olla ollenkaan. Vaaleanpunaiset ovat Nunnu-trikoohousut Ottobresta 1/2009. Onpas korkea vyötärö, ainakin kestovaipalle hienosti tilaa, mikä kuvassakin päällä. Kertiksellä ainakin vielä vähän turhankin tilavat. Vaaleanpunainen trikoo Triteksistä.
Raitatrikoo on Fabriinasta ja siitä tuli caprit samalla kaavalla kuin nämä. Trikoossa hyvät värit ja yläosaksi sopiikin melkein mikä tahansa yksivärinen.

Retropalloista postasin aikaisemmin täällä. Kiitos vinkistä Jyväskylän suuntaan :-), ruskea retropallobody kotiutui meille Lastenmuoti -nimisestä kaupasta, jossa se oli hyvällä alennuksella. Hiukan petyin oranssiin väriin, se olikin tosi kirkas ja minä odotin sen olevan poltettu oranssi. Turkoosi retropallovelour löytyi Bellapuusta. On siinä niiin ihanat värit! Trikoo olisi ollut mieluisampi, mutta eiköhän tästäkin jotain saada aikaiseksi. Ehkä housut ja takki pojalle?

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit :-)